Differences

This shows you the differences between two versions of the page.

--- jokimetsan_laulu:airut_tarinat [2010/03/25 22:50] – amoeba
+++ jokimetsan_laulu:airut_tarinat [2011/11/17 23:00] (current) – + move from mediawiki to dokuwiki amoeba
@@ Line 22: / Line 22: @@
 Honkasuppaan palatessaan Airut oli ensin varuillaan, mutta pystyi nopeasti vakuuttamaan hieman epäileväiset kyläläiset että röyhkeä lohikäärmeverinen oli ajettu pois, ja että Airueessa ei ollut mitään pelättävää. Jäätyään auttamaan vielä päiväksi rakennusten korjaamisessa Airut lähti seuraavana päivänä, jättäen jälkeensä kiitollisia kyläläisiä, joista osa alkoi rukoilla tulvaisuudessakin voimaa avuliaalta Auringon lähettiläältä. Palattuaan Kaheijaan Airut kertoi tarinasta Pälvenpellolle, joka ei vaikuttanut kovin onnelliselta. Hän antoi kuitenkin Airueelle pienen orikalkum-levyn, jonka avulla käsivarsisuojien käyttö helpottuisi. Pian Airut saikin seuraavan tehtävänsä, lähteä tutkimaan Samaran tilannetta...
+====== Katkelmia Julianin kirjasta ======
+Kaikkialle hajonnut, uudestaan koottu, kadoksistaan työnsä tehneenä nousi, nousi Orkidea, kauppamies korea, antoi Aurinko siunauksensa, räiskyvän miehen maailmaan ripotti. Puhujainen kielensä kovaksi, siteet seitsämään satahen, kovasti koitti kaikkia kietoa, voimalla viekkaudella varjoissa valossa. Kaikkeutta korjasi kovalla kohinalla, maailmaa muutti miekkonen, ulospäin suuntasi sivullaan uskollinen uhmaten syöjättäriä siellä. Vastahan tuli vaikeuksia, keijuja kovakouraisia hempeästi hurmaavia jäykästi järjen juovia, kaiken silti sai kaadettua korea sorea Orkidea. Muutti aika miestä, muutti miestä mieleväksi, haasteet unhottui hiekkaan hautautui katosi muistista maallikon kepeä hyväntahto helppo elämä. Tekemistä tahtoi, rajaa rakensimme, kohosi kaupunkimme kultainen korkealle komeaksi kutsuttiin kimaltelevan keskipäivän kanssa kuten kumppaneidenkin. Silti työ tyhjäksi jätti, lähti villeyteen vapaampaan, vastuksen etsi, kaiken vastaan otti, kaikkien loputtoman neitsyyden viedäkseen kerralla ohittaen, susi kukkamaan vartijana, jokainen toinen toistaan hienommin aina vain tyhjempänä nousu ja lasku yhdistäen eroten kuinka korkealle loikkaa peura kuinka sen sydän murtuu pohjalle osuessaan oikein tuli tuho väkevälle!
+Muutama sivu myöhemmin:
+Kultaisen Kaupungin Pappiskuningas, metsästäjä joka ei saanut mielestään saalistaan, tuomari ja teloittaja, joka rakastui vankiinsa. Alkuun niin siveä ja puhdas, täynnä loistavan Auringon paloa. Hän karkoitti villeyttä, loi perustukset uudelle maalle kaaoksen keskeltä. Syöksi kadotukseen Villeyden joukot kanssa ikuisesti uskollisen Irenian.
+Voi Sorea ja Väkevä Orkidea, miten kovaa putoavatkaan korkealle nousseet. Voi surusilmäinen Irenia, lempeä peura, miten kyyneleet kostuttivat yhteenkietoutuneet vartalomme, kun hän haki lohtua sylistäni.
+Koskaan en unohda, miten punainen hurme tahrasi kultaiset salit. Pappiskuningas petti kansansa ja kädet veressä karkasi villeyteen, uuden kuningattarensa rinnalle. Se sielunsa myynyt myrkyllinen käärme.
+Kuinka yritinkään pahat teot hyvittää, kuinka yritin korjata väärydet. Eivät riittäneet tekoni, ei puhdistunut oma sieluni.
+====== Airueen näky Athanasiassa ======
+Suuri kirkkaus sokaisi minut. Kun näköni palasi, lähdin laskeutumaan alas auringosta, alas auringon loisteesta, kohti luomakuntaa. Putosin koilliseen, pilvien läpi, kunnes allani lepäsi Athanasian kaupunki. Kohti pyhää keskimmäistä tornia laskeuduin, ja silmäni näkivät kaupungin Loiston aikana, asuttuna ja elävänä. Voi kuinka kaunis onkaan Athanasia, voi kuinka jalo on jokainen asukas! Kohteeni ei kuitenkaan ollut kaupunki, vaan sen hallitsijat. Läpi korkean katon laskeuduin, Kohtalon Neitsyiden ohi, Voittamattoman Auringon ja Valkoisen Suunnistajan ylle. Ylväänä näiden edessä seisoo kehä, ei täydellisenä kuten haipuneet edeltäjänsä, mutta seisoo kuitenkin. Siinä on valppaana Laakson Kultainen Jalava, vieressään Pilvi, heidän takanaan menneisyyden aavet, Totuuden Halkaiseva Miekka ja Balian Carnamagos. Siinä on tuimana Katkera Paju, vierellään salaperäinen Terä, takanaan Taipumaton Keihäs ja Kuunkuiske. Seuraavalla sijalla seisoo syväinen, Siipien Varjo Kadotetun Kevään Auringon Edessä, suuren kimeeran varjossa, taustalla näkyvät, varjojen harmauttamina, Moira Sinituuli ja Kultainen Naja, vielä niin kunnollisena. Siinä olen minäkin, Airut, hartaana, vieressäni tutun oloinen mutta tuntematon punatukkainen neito, takanani tuo pettäjä, Sorea ja Väkevä Orkidea, ja onneton Irenia. Ja siinä on tyynenä Hiljaisuuden Peili vierellään Kolmasti Kirottu Julian, takanaan Piilotettujen Vuorten Julian ja Narri.
+Nyt näyttää Aurinko minulle, kuinka lähdemme, takaisin Luomakuntaan. Näen, kuinka Jalava kokoaa jumalat yhteen, kuinka Jorst ja Caltia saavat sovun aikaan, kuinka Samaran jumalattaret keräävät ympärilleen muita, Pälvenpellon ja Morin ja muut. Jumalien yhteisen työn avulla voivat kansat selvitä tulevista koettelemuksista. Näen, kuinka Pilvi tutkii tietoja valtaisassa kirjastossa, kuinka  yhteen kirjaan kootaan muinaisuuden tiedot ja loiheet. Kirja tuo uuden ymmärryksen jokaiselle Luomakunnassa omasta paikastaan ja kaikista niistä, jotka ovat ennen käyneet ja tulevaisuutta rakentaneet. Näen, kuinka Paju johtaa kaikkien kansojen joukkoja, niin Arabelilaisia kuin Samaralaisia, Kaheijalaisia, Namorilaisia ja Itrialaisia sekä ratsastavia Athialaisia. Yhdessä käyvät kansat niitä vastaan, jotka Luomakunnan haluavat repiä tai hautaan saattaa. Näen, kuinka puhun kansanjoukoille, kuinka väki taas koillisen täyttää ja Athanasian taas Luomakuntaan liittää. Näen, kuinka pahantekijät kukistuvat, mutta Peiliä en näe. Hänen tekonsa tuhatkuntaisesti mainetta keräävät kun nimi varjoissa pysyy. Valoisan tulevaisuuden näen, ja sinne haluaisin jäädä, mutta pimeä menneisyys kutsuu, ja tunnen kuinka toruva muistutus lähenee...
+Pimeys minut ympäröi, ja kuulen äänettömän tuskan, kun Miekka ja Balian parantavat väkeä tavanomaisuudestaan, omien mielihalujensa mukaan. Uhrit kirkuvat, kun heitä silvotaan näkemyksillä jotka ovat muutettaville käsittämättömiä. Sydäntäni vihlaisee, pakenen, ja ilmaannun makuusaliin, jossa Kuunkuiske joutuu kärsimään Keihään nyrkeistä. Loppumaton tarve kumppaniin vahvistaa jokaista iskua edelliseen verrattuna, turhautumisen ja mustasukkaisuuden ja epävarmuuden pyörre kuristaa kumpaakin. Heittäydyn muualle ja törmään oveen, joka aukeaa valtaistuinsaliin. Tämän jo tiedänkin, Orkidea ottaa Irenian toiselle käsivarrelleen, hellästi syliinsä, ja sitten veitsellä repäisee auki tämän rinnan, nostaen verisen sydämen kristallilippaaseen ja antaen kuolleen Irenian tipahtaa lattialle kuin unohdetun roskan. Kyyneleeni peittävät kaiken, ja kun saan pudisteltua ne pois, näen hämäräperäisen takahuoneen, jossa Piilotettujen Vuorten Julian puhuu vanhemmalle vihreäpukuiselle miehelle, jonka koko olemus, kaljua ja partaa myöten, huokuvat arvovaltaa. Ympärillään heillä on useita lohikäärmeverisiä, ja hetkeä myöhemmin näen kuinka Julian avaa portit näille, kuinka Gaian lapsien voimat peittävät kaupungin, ja ajavat sieltä kaiken pois, jättäen vain autiutta ja unohdettuja kärsimyksiä.
+Hätkähtäen palaan nykyhetkeen. Aurinko on antanut muistutuksen, ja tunnen lievästi moittivan ilmapiirin yhä ympärilläni, mutta kuitenkin samalla myös hänen myötätuntonsa lämpö säteilee lähempänä. Ympäröivä torni muuttuu osittain läpinäkyväksi, ja näen suoraan alleni vievän valkoisen jadepatsaan. Seuraan sitä, niin kauas alas, kunnes pääsen maan alle puolipallon muotoiseen kammioon. Täällä on kaupungin hallintajärjestelmä ja Todellisuuskone, ensimmäinen tavoitteeni. Tästä alkakoon katumukseni, tästä alkaen Kehäni tehköön paremmin kuin entinen. Tällä kertaa emme petä Luomakuntaa, tällä kertaa toivo voittaa!
+(Puuttuu vielä: Verisen Jään linnake, Perhonen?!)
 [[jokimetsan_laulu:huomisen_airut|Pääsivu]]