Praedor-muutosten yksi tarkoitus on erotella enemmän tapoja, miten
hahmot tekevät asioita. Pää-asiallinen keino on antaa taidoille muita
ominaisuuksia käytettäväksi, mutta tärkeitä ovat myös uudet
erikoistumiset.
Tilannesidonnaiset
erikoistumiset eivät luo uusia mekaniikkoja, vaan antavat vain
bonuksen taitoarvoon tietyissä tilanteissa, usein liittyen esimerkiksi
ympäristöön, paikkaan, kohteeseen, aikaan tai muuhun rajoitteeseen.
Tällä sivulla luetellut erikoistumiset antavat hahmolle käyttöön uusia,
erikoisempia kikkoja. Ne voivat olla taito-kohtaisia, mutta mainitaan
alkuun kaksi yleisempää, Varmuus ja
Valaistunut osaaja. Sitten esitellään
esimerkkeinä pari muuta erikoistumista, jotka lisäävät hahmojen kykyjä
eri tavoilla.
Lisää saa ehdottaa.
Hahmo osaa hoitaa tehtävänsä varmuudella, eikä epäonnistu niin todennäköisesti. Tätä erikoistumista käytettäessä pitää nopista tulla kahden kuutosen sijasta kolme, ennen kuin yritys automaattisesti epäonnistuu, ja neljä kutosta kolmen sijaan ennen kuin tulee möhläys. Toisaalta, varovaisuuden takia paremmat onnistumiset ovat harvemmassa. Heiton pitää mennä 10 alle kohdearvon toisen asteen onnistumista varten, ja kolmannen asteen onnistumisia ei tapahdu paitsi jos kaikki nopat ovat ykkösiä ja tulos on ainakin 15 alle kohdearvon. Tämän erikoistumisen tason saa yleensä lisätä suoraan taitoarvoon; taikoessa voi käyttää pienempää tästä ja tarvittavasta taikuusalan erikoistumisesta.
Pitkälle kehittyneen taiturin kyvyt voivat olla tavallisen kuolevaisen
ulottumattomissa. Tämän erikoistumisen hahmo voi ottaa vasta, kun hänen
taitotasonsa on 10 tai yli. Jokaista erikoistumisen tasoa kohti pelaaja
voi kerran päivässä päättää ennen nopanheittoa, että tällä kertaa taidon
käyttö voisi osoittaa hahmon valaistuneisuutta taidossa. Jos hahmo
tällöin onnistuu saamaan ainakin 15 alle taitoarvon, on tulos "neljättä
astetta". Se toimii muuten kuin kolmannen asteen onnistuminen, mutta se
voittaa vastustajan kolmannen asteen onnistumisen yhdella asteella;
lisäksi yritys ei voi aiheuttaa möhläystä. Tätä erikoistumista ei
lisätä taitoarvoon, mutta jonkin muun erikoistumisen käyttö voi olla PJn
harkinnan mukaan sallittua.
Lisähuomiona, jos mikään onnistuminen
estäisi varsinaisen onnistumisen (esimerkiksi
Kilvet-taitoa vastaan), käykin kuten jos
valaistunut olisi saanut ensimmäisen asteen onnistumisen ja vastustaja
epäonnistunut.
(Lyömäaseet-taidon erikoistemppu)
Hahmo on erikoistunut rikkomaan vastustajiensa kilpiä. Mikäli
puolustaja saa saman asteen tuloksen kuin hyökkääjä tai heikomman,
hyökkääjä heittää Voimaa (lisäten tämän
erikoistumisen tason Voima-arvoonsa) ja
puolustaja Ketteryyttään. Jokainen aste-ero
hyökkääjän hyväksi rikkoo ylimääräisen pisteen kilven kestosta.
(Miekat-taidon erikoistemppu)
Hahmo on erikoistunut käyttämään kevyitä kapeateräisiä miekkoja,
jotka on valmistettu tavallista parempiluokkaisesta teräksestä tai
muusta vahvasta materiaalista. Hän saa lisätä tämän erikoistumisen
tason Voima-arvoonsa kun lasketaan
ominaisuuden arvoa (joka sitten puolitetaan tavanomaisesti),
maksimissaan Ketteryyteensä asti. Hahmo voi
myös tällöin käyttää matalampaa Ketteryydestä
ja Valppaudesta kun lasketaan
vauriobonusta (Voiman
sijaan), mikäli hän niin haluaa. Tämän erikoistumisen käyttö ei estä
muiden tavanomaisempien erikoistumisten lisäämistä taito-arvoon.
Pelaajan tulee varmistaa Pelinjohtajan kanssa, minkä miekkojen kanssa
tätä erikoistumista voi käyttää; nämä ovat tosiaan tyypillisesti
tavallisia miekkoja kalliimpia.
(Minkä tahansa asetaidon erikoistemppu)
Hahmo on erikoistunut vetämään aseensa nopeasti esiin, heti
käyttövalmiina. Onnistuneella taidonkäytöllä aseen esiin vetäminen
tapahtuukin reaktiona sen sijaan että se veisi kyseisen käden toiminnon
tällä vuorolla. Hahmo voi siis käyttää asettaan hyökkäykseen tai
puolustukseen, ja hän saa vielä lisätä taitoonsa tämän heiton
onnistumisen asteen! Epäonnistuneella heitolla aseen esiin ottaminen
vie käden toiminnon, möhläyksellä ase tippuu.
Vaikeus on yleensä 2N-5N, riippuen aseen koosta,
sijainnista ja kiinnitystavasta.
(Minkä tahansa taikuuden alan erikoistuminen)
Hahmo on kasvattanut varantojaan jollain taikuuden saralla, ja pystyy
loitsimaan sillä alalla enemmän loitsuja kuin muut. Jokaista
erikoistumisen tasoa kohti hahmo saa suoraan lisää yhden kyseisen tyypin
taikapisteitä. Tämä erikoistuminen ei yleensä vaikuta mihinkään
nopanheittoihin, eli varsinaisessa loitsimisessa voi (ja pitää) käyttää
vielä sopivaa erikoistumista tavalliseen tapaan.
Praedorin lisäkirjojen kikoista tullee joskus tänne myös jotain tietoa.