Tällä hetkellä vain melko yksinkertainen kuvaus, parempaa järjestelyä, sivuhaaroja ja lisätietoa ilmaantunee myöhemmin.
Melko tarkalleen kaksisataa vuotta sitten, Zesshin Keisarikunnan sortumisen aikoihin, sieltä pakeni satoja tietäjiä ja velhoja. Näistä reilu tusina päätyi Hiidensuuhun, koskapa eräs heistä oli paikallisen suurtilallisen ja kauppiaan poika, ja pystyi täten tarjoamaan tovereilleen asuintilaa ja edes perusmukavuuksia elämään kaiken yhteiskunnallisen epäjärjestyksen keskellä. Hiidensuu oli näinä aikoina pieni ja melko rauhallinen, joidenkin tuhansien asukkaiden hiljalleen kasvava kauppala. Sen sijainti Hiidenvirran suulla ja Keisarintien risteyskohdassa oli nostamassa sitä hyväksi pysähdyspaikaksi karavaaneille, mutta ollen syvällä Suurlahden pohjukassa laivat eivät siellä juuri vierailleet.
Alkuun osa oppineista vuokrasi itselleen tupia ja mökkejä ympäröivältä seudulta, joko pohtiakseen seuraavaa siirtoaan, odottaakseen pahimman kaaoksen menevän ohi, tai vain toivoen saavansa jatkaa elämäänsä rauhassa. Jotkin tietysti lähtivät pian muualle, omien perheidensä tai tuttujen pariin, mutta epäjärjestystä oli ympäri niemimaata, ja useampia saapui heidän tilalleen. Kirjeenvaihdon jatkuessa aktiivisena sana kiiri, ja kuusi vuotta Kuikon Kuningaskunnan perustamisen jälkeen, vuonna 307, Hiidensuuhun perustetiin Maran opisto jatkamaan Zesshin Keisarillisen Velhoyliopiston toimintaa.
Alkuvuosina se tutkimus, mitä tehtiin, oli hyvin käytännönläheistä. Arvonsa tuntevat velhot halusivat itselleen paremmat tilat, torneja nostettiin, ja kauppalan alue laajeni nopeasti. Samalla osa palasi maaseudulta takaisin parempien palvelujen ääreen; toisaalta monet olivat jo kiintyneet naapureihinsa sekä yksinkertaisempaan elämään ja siirsivät tutkimuksensa kohteet maanviljelijöitä kiinnostaviin aiheisiin. Opistossa toisaalta perustettiin Etsijöiden Huone, velhojen ja tietäjien liitto, jotka halusivat kerätä kaiken mahdollisen vanhan tiedon talteen. Kerättyään hiukan varallisuutta he palkkasivat seikkailijoita avukseen ja kutsuivat Zandia näyttämään tietä Marleelle, kun he metsästivät tietoa ympäri niemimaan. Seuraavien vuosikymmenten aikana miltei jokaisessa Hiidensuuhun saapuneessa laivassa tai vankkurissa oli jokin laatikko, arkku tai edes paketti, joka lisättiin opiston kirjastoon.
Kaikki tämä työteliäisyys hyödytti myös kauppalaa, ja kuningas olikin valmis myöntämään Hiidensuulle kaupungin oikeudet. Velhot olivat kuitenkin siinä määrin tottuneet itsenäisyyteensä, että eivät halunneet aatelista heidän asioihinsa sekaantumaan. Lähetystö meni kuninkaan puheille, muistuttaen kaikista niistä edistysaskelista ja saavutuksista, joita he olivat kuningaskunnan hyväksi tehneet, luvaten lisää vastaavia tuleville vuosille, sekä uhaten voimallisten velhojen lähtevän muille maille mikäli liian raskaalla kädellä heidän elämäänsä puututtaisiin. Pitkällisen poliittisen väännön lopuksi he saivat aikaan sopimuksen, että Maran opiston neuvostoon lisättäisiin kuninkaan ja kirkon neuvonantajat, ja neuvosto saisi kaupunkia sen muurien sisällä hallita. Näin tuli Hiidensuusta vapaakaupunki vuonna 339.
Seuraavien vuosikymmenten ajan velhot voimistuivat ja kaupunki kasvoi. Ainoa isompi riita syntyi, kun Maran opistoa oltiin muuttamassa yliopistoksi, ja kaupungin ympärille muuttaneiden velhojen oppilaita oltiin jättämässä pois kaupungin hallinnosta. Muutaman talven ajan joutuivat kaupungin velhot kokemaan ajoittain nälkää ja resurssien puutetta, kunnes vuonna 361 hyväksyttiin Maalaisvelhot yhdeksi uuden yliopiston kollegiaksi ja muutettiin samalla myös kaupungin nimi Maraksi.
Maran ja muun Kuikon nykyisiin väleihin eniten vaikuutanut henkilö on Kuningas Caiesy I. Nuorempana perintöprinssinä hän oli kovasti kiinnostunut taikuudesta, eikä hallitseminen koskaan häntä niin kovasti kiinnostanut. Yliopiston neuvosto otti kaiken irti kuninkaan myöntyväisyydestä, saaden muun muassa kaupungille lähes itsenäisen aseman sekä laskettua kuninkaan neuvonantajan roolin neuvostossa äänioikeudettomaksi lähettilääksi. Tärkeimpänä tapahtumana oli kuitenkin Velhoston hyväksyminen omaksi säädykseen aatelin ja papiston rinnalle. Kuninkaan lopulta vaihduttua osana hänen tyttärensä Kuningatar Hiemonen elämäntyötä oli rajata Maran velhojen valtaa ja yhtenäistää hallintoa muiden kuin aatelisten hallitsemilla alueilla. Lopulta hyvin vakavienkin konfliktien jälkeen, vuonna 450, yliopiston hallinto erotettiin kaupungin neuvostosta, ja yliopiston johto siirtyi rehtorin ja kollegioiden dekaanien muodostaman konsistorin käsiin.
Viimeiset puoli vuosisataa useimmat Maran velhot ovat keskittyneet taas enemmän taikuuden tutkimiseen ja keskinäisiin riitoihinsa. Kuningasperhe ja papisto seuraa kuitenkin tarkkaan tilannetta, ja on valmis vastatoimiin jos rupeaa Marasta löytymään taas velhoryhmiä, joiden mielestä heidän tulisi ylivoimaisella älyllään ja mahtavilla voimillaan hallita Kuikoa aatelisten sijaan.