Jokainen Kuikon kansalainen kuuluu johonkin kahdeksasta säädystä. Säätyjä voi jaotella usealla tavalla, mutta selkein on jako kahteen: yläsäädyt ja muut. Nämä loput voidaan jakaa kahtia ainakin varallisuuden (keskisäädyt ja alasäädyt) tai lain tarjoaman suojan (muut ja irtolaiset) mukaan, tai myös molempien.
Säätyjako on perimmiltään byrokraattinen käsite. Jokaisella kansalaisella on säätynsä, johon hän kuuluu, jonka vastuut hänellä on, ja jonka oikeuksista hän nauttii. Käytännön elämässä rajat ovat muiden kuin yläsäätyjen kohdalla löysempiä. Yhtäällä hevosten kasvattaja on maalainen, toisaalla palvelija, kolmaalla kauppias, ja neljännessä tapauksessa hoviritari herransa palveluksessa. Kukin on elämäntilanteeseensa sopeutunut ja kullakin on etuja ja haittoja säädystään hevosia jalostaessaan ja kasvattaessaan, ostaessaan ja myydessään.
ToDo: Alustus sosiaalisten rakenteiden moderniudesta ja sen puutteesta, linkki teknologiaan.
Säädyn vaihtaminen voi olla helppoa tai vaikeaa, riippuen paikallisen aatelisen mielenlaadusta. Palvelusväen ja maalaisten välillä vaihtaminen onnistuu ilmoitusasiana; muut säädyt ovat asiasta tarkempia. Kiltaväen ja kauppiaiden välillä vaihtoa luonnollisesti tapahtuu jonkun verran, mutta aatelisto, papisto ja velhot ovat aika tiukkoja siitä, kuka heidän riveihinsä hyväksytään, ja kaikista kolmesta useimmat jälkeläiset putoavat muihin säätyihin. Irtolaiseksi ei tietenkään juuri kukaan halua, mutta julmemmat aateliset sinne jonkun verran väkeä tiputtavat. Yleisimmät syyt säädyn vaihtoon ovat täysi-ikäisyyden saavuttaminen (yläsäätyisten lapsien putoaminen muihin säätyihin), naimisiin meno (siirtyminen puolison säätyyn), riittävän pätevyyden osoittaminen (nousu aatelistoon, papistoon, velhoihin tai kiltaväkeen), varallisuudella nousu (itsensä ostaminen kauppiaaksi, harvakseltaan jopa aateliseksi) tai asuinpaikkansa muuttaminen (yleisimmin maalaisesta palvelijaksi tai toisin päin).
Kaikissa säädyissä on vaatimuksia niihin vaihtamiseksi, alasäädyillä aika vähän.
Aatelistolla, papistolla ja velhostolla on oma sivunsa.
Maalla: (rauta)seppä; puuseppä, nahkuri, kutoja, suutari, mylläri
Kaupungissa: kiviseppä, rakentaja, räätäli, värjääjä, kynttilänvalaja, taiteilija, kultaseppä, leipuri, teurastaja, punoja
Ei: apteekkari
Jokaisessa kylässä on oltava vähintään jonkin killan kisälli; Kuikon Suurkilta hoitaa näitä.
Ehkä viittaus teknologia-sivulle?
Kauppiaat ostavat kiltaväen sekä maalaisten tuotteita ja palvelusväen työtä, ja myyvät sitten kaikille heidän tarvitsemaansa. Kauppiaat ovat usein kauppasukujen jäseniä, mutta on myös kauppaseuroja, -liittoja, -komppanioita, -karavaaneja tai muuten nimettyjä ryhmiä, joissa veriside ei välttämättä ole oleellisin. Kauppahuoneiden jäsenet ovat yleensä aatelisten nuorempia jälkeläisiä, jotka ylläpitävät monia aatelistapoja ja joista helpommin naidaan takaisin aatelisiin. Lisäksi on vielä olemassa muutama kauppiaskilta, jotka historiallisista syistä ovat saaneet pitää kilta-liitteen nimessään, vaikka toiminta onkin käytännössä vain kaupankäyntiä eikä kiltaväen käsitöitä.
Palvelusväkeen kuuluvat aiemmin mainittujen säätyjen avustajat, työläiset ja muut palkolliset. Palvelusväkeen kuuluvan tulisi periaatteessa aina olla sidottu tiettyyn ylemmän säädyn edustajaan, mutta kaupungeissa jotkut palvelijat voivat vaihtaa työnantajaa useammankin kerran ennen kuin asiasta muistetaan henkikirjoihin ilmoittaa.
Jokainen maalainen kuuluu jonkin tilan alaisuuteen. Puolituisten oleteaan yleensä olevan maalaisia. Kontujen pormestarit ja sheriffit ovat yleensä melko pitkäpinnaisia kontunsa jäseniä kohtaan eivätkä herkästi halua ketään irtolaisiksi heittää; vastaavasti he eivät ole erityisesti herkempiä osoittamaan laupeutta irtolaisiksi päätyneille puolituisille.
Yksi monia seikkailijoita kiinnostava poikkeus säätyihin ovat ylhäisaatelin armeijat. Useimmat armeijassa palvelevat sotilaat kuuluvat Palvelijoihin ja upseerit Aatelisiin. Armeijat tarvitsevat kuitenkin myös paljon muunkinlaista väkeä: Kauppiaat voivat olla luottohankkijoita tai oman komppaniansa muodostaneita palkkasotureita, Kiltaväki erikoistuneita seppiä tai sotakoneiden rakentajia, Palvelijoita löytyy hanttihommia hoitavista työläisistä upseerien avustajiin, ja tarvitaanhan armeijaan tietenkin mukaan kenttäpappejakin. Poikkeuksena normaalielämään armeijassa on oma hierarkiansa, jota kaikkien armeijan jäsenten pitää totella. Näin kokenut vääpeli, vain palvelija-säätyyn kuuluuva, voi komentaakin tuoretta kersanttia, vaikka tämä olisikin ritarin poika ja aatelinen. Säätyjen sekoittumista tapahtuu siis helpommin, ja armeijaa johtavalta yläaatelin edustajalta odotetaankin sotien aikana säätynostoja osoitettujen kykyjen mukaan. Lisänä on vielä vuoden _ToDo_ valtiopävillä annettu säännöstö, jonka mukaan armeijan komentajan ja hänen alaistensa tulee luonnollisesti luottaa toisiinsa, ja täten ei Irtolaisia voida armeijassa pitää vaan heidät pitää vähintään Palvelijoiksi nostaa. (Sittemmin on säädetty, että enintään yhden taistelun ajan on komentajalla oikeus seurata erityisen huonomaineisen Irtolaisen rohkeutta ja kykyjä, ja vasta sitten ottaa palvelukseensa.) Asemaansa turhautuneet Irtolaiset käyttävät tätä ajoittain hyväkseen päästäkseen parempaan säätyyn.
Useimpien muiden niemimaan ihmisvaltioiden elämä on riittävän samankaltaista, että niistä saapuneiden voidaan olettaa johonkin Kuikon säätyyn, ja näin tehdäänkin vähäpätöisemmissä oikeudellisissa tilanteissa. Pitemmän aikaa Kuikossa asuvien pitää kuitenkin hakea säätyä, johon kuulua. Vierailevien ei tarvitse kuulua mihinkään säätyyn, ja osalla voi olla muunlaisia taustoja, jotka eivät säätymalliin niin sovi; näistä alla. Pohjoisen soturi Hän on tullut pohjoisesta toveriensa kanssa ryöstelemään tai käymään kauppaa, mikä nyt toimii parhaiten. Jostain syystä hän on nyt Kuikossa pitemmän aikaa. Kääpiöt Haltijat Etelän kuivien maiden väki Sianilaiset Kaanien tasankojen väki
Pelaajahahmot saavat tietysti olla, ja usein ovatkin, poikkeuksia aiemmin esitettyihin käytäntöihin. Sosiaalisista normeista poikkeavan hahmon tapauksessa PJn ja pelaajan tulisi kuitenkin kehitellä selityksiä miten hahmo on ohittanut nämä rajoitukset. Erityisesti tämä tulee esiin peleissä, joissa on hahmoluokkia joiden perusteella hahmon voisi olettaa kuuluvan johonkin säätyyn. Sääty on tosiaan maailman sisäinen ja tunnettu luokittelu, joka ei täysin korreloi hahmoluokan kanssa. Selkeimmin tämä näkyy velhojen ja pappien kanssa: suurin osa näihin hahmoluokkiin kuuluvista ei-pelaajahahmoista kuuluu myös vastaavaan yläsäätyyn, mutta eivät kaikki. Muuten asialla ei ole juuri väliä, mutta yläsäätyyn kuuluminen on selkeä etu, ja irtolais-säätyyn kuuluminen lievä haitta, joten ne kannattaa jollain tavalla ottaa huomioon hahmonluonnissa. Selkeimmin tämä tapahtuu valitsemalla jokin sopiva etu; piste-pohjaisessa järjestelmissä on yleensä jonkinlaisia sosiaalisia statuksia jo valmiina, muissa olisi hyvä käyttää jonkin kokoinen etu-valinta tähän. Jos näin ei tehdä, PJn ja kaikkien pelaajien tulee keskustella, miten suhtaudutaan tilanteeseen, jossa maailman sisäisesti tiettyjä hahmoja arvostetaan, kunnioitetaan tai jopa pelätään enemmän kuin toisia. Oletettua alempaan säätyyn kuulumisesta ei alkuun liene juuri haittaa, mutta jos hahmojen voimataso nousee, he myös helposti päätyvät ylempiin säätyihin, eivätkä papisto tai velhosto kovin hyvin siedä voimallista loitsijaa joka ei jompaan kumpaan kuulu. Alla vielä lyhyesti, miten todennäköisesti muutaman pelisysteemin hahmoluokkien jäsenet voivat päätyä johonkin yläsäätyyn (ja parissa tapauksessa muihinkin).